30. tammikuuta 2017

Mansesteri: Maskin alta | Levyarvostelu

 * Yhteistyössä Mansesteri

Koska musiikki on lähellä mun sydäntä, on kiva päästä tekemään tälläinen levyarvostelu postaus. Pääsin yhteistyön merkeissä kuuntelemaan Mansesterin uuden levyn Maskin alta. Pakko sanoa, että en ollut aikaisemmin kuullutkaan tälläisestä yhtyeestä. Saravon Pekka -biisin kertsin olen kyllä kuullut, ja ajatellut vain että ompas hyvä kappale, kenenköhän se on. Nyt sitten sain sen selville :D Siina samalla kuuntelin muitakin kappaleita ja täytyy sanoa että tykästyin.

Mansesteri on siis Tamperelainen hiphop -yhtye, joka julkaisee huomenna 31.1. uuden albumin, pääosin rockrap -henkisen pitkäsoiton Maskin alta, jossa mukana on myös vierailemassa mm. Popedan kitaravirtuoosi Costello Hautamäki, Tamperelaisen Mustat Enkelit -bändin solisti Jussi Aaltonen, sekä myös pitkän soolouran hiphopin saralla tehnyt Juju. Levyltä on julkaistu jo kappaleet Saravon Pekka, Pintaa Syvempää ft. Assi Ilona ja Downshiftataan ft. Juju.


Levyn ensimmäinen kappale Katso mua, on ehkä enemmän sitä rockimpaa puolta. Jo ensimmäisen kappaleen perusteella levy vaikuttaa oikein hyvältä. Levyn toinen biisi Downshiftataan, jossa on mukana myös Juju, minkä kyllä huomaa ja siis ihan hyvällä tavalla. Ei huono. Olen päässyt viidenteen biisiin, biisiin johon en lämmennyt. Tämä biisi on Kuumottaa niminen, joka leikittelee tunnettujen suomalaisten biisien nimillä. En vaan lämmennyt tälle biisille, joten jos joku on pakko skipata, tämä on se kappale. Pintää syvempään on kappale, joka ottaa kantaa syrjintää ja kiusaamista vastaan. Aivan loistava biisi ja myös ajankohtainen! Tästä kappaleesta on tehty myös musiikkivideoPrinsessoja ja putkimiehiä on biisi, jossa mennään hauskasti Super Marionin maailmaan. Biisissä on myös tunnistettavissa Raptorin Oi beibi kappale. Tykkään! Saravon Pekka on Tapparan pelaajan mukaan nimetty biisi, joka striimasi ensimmäisen kuukauden aikana jo yli miljoona kuuntelua pelkästään Spotifyssä ja se striimasi kultaa, eli yli 2 miljoonaa kuuntelua alle neljässä kuukaudessa, näin ollen koko historian ensimmäinen omakustanteisen bändin saavutus. Uskoisin, että ainakin tämän kappaleen on jokainen kuullut?

Suosittelen kyllä ehdottomasti kuuntelemaan, jos et ole aiemmin kuullut. Levyn voi tilata Mansesterin sivuilta. sekä se on saatavilla myös Spotifyssä ja Levykauppa Äxässä heti huomenna 31.1.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentista! ♥